"Aivan tontin eteläisimpään päähän on suunniteltu keittiöpuutarha ja melko suurikokoinen kasvihuone. Tähän aikaan kartanoiden piti olla mahdollisimman omavaraisia, jotta ne pystyivät ruokkimaan niin oman väen kuin palkollisetkin. Myös eksoottisia kasveja kasvatettiin ja ne vaativat viileän talvehtimispaikan."

- Paul Olssonin puutarhasuunnitelmasta Hirvihaaran kartanolle 1918 -



Hyötypuutarhat ovat olleet tärkeä osa suomalaisten kartanoiden ruokataloutta keskiajoilta lähtien. Hirvihaaran kartano haluaa jälleen tarjota asiakkailleen ruokaa läheltä, omasta maasta ja luonnonmukaisesti viljeltyä.







Hyötypuutarhasta ja blogista vastaa luomupuutarhuri Suvi Lehtonen.



torstai 16. kesäkuuta 2011

Kartanon lounaalla ja tomaatit suojassa

Kartanon lounaalla herkuteltiin tänään ruohosipuli-uunimunakkaalla, jonka kruunasi tervasilakka, sinappismetana ja balsamico sekä tietysti oman maan vihannesportulakka ja kirveli.

Vihannesportulakka
Trädgårdsportlak
Portulaca oleracea subsp. sativa
Yksivuotista vihannesportulakkaa on kasvatettu Suomessa 1600-luvulta asti. Säätyläisillä se kuului 1800-luvulla suosituimpiin keittiökasveihin. Runsaasti C-vitamiinia sisältävänä se on ollut tärkeä yrtti keripukin ehkäisyssä. Lehdet sisältävät myös paljon omega-3-rasvahappoja. (Hyötykasviyhdistys)

Kirveli

Körvel
Anthriscus cerefolium

Yksivuotinen koiranputken sukulainen. Kotoisin Länsi-Aasiasta ja Itä-Euroopan eteläosista. Tunnettiin jo 1200-luvulla.  Käytetään persiljan tavoin. Tanskalainen kirvelikeitto on kuuluisa. Kirveli sopii myös perunan mausteeksi. Monet maustavat sieniruokia kirvelillä. Kirvelimehu kasvovetenä voimistaa, puhdistaa ja kirkastaa ihoa. Sisältää runsaasti C-vitamiinia. Kirvelillä on maustettu myös viinaa.

Saksankirveli

Spansk körvel
Myrrhis odorata
Monivuotinen saksankirveli korkea pensasmainen ruoho, jolla on sananjalkaa muistuttavat lakritsan makuiset lehdet ja valkoinen kukinto. Viljelty paljon 1800-luvulla. Välillä jäänyt unhoon. Suomalaisen nimen on antanut Elias Lönnrot. Ruotsiksi kasvi on spansk körvel, eli espanjankirveli.
Lehtiä käytetään mausteeksi. Varsia voi käyttää hyvänmakuisina mehupilleinä. Juuri keitetään juurikkaiden tapaan. Koko kasvi antiseptinen ja hyvä ruuansulatukselle. Lehdet makeutusaineeksi diabeetikoille. Vihreitä, keskenkasvuisia siemeniä voidaan syödä karkkeina. (Hyötykasviyhdistys)


Väliaikainen tomaattisuoja työstettiin paikanpäällä.

Kasvihuone-kennolevyt kiinnitettiin tukevasti runkoon ja laatikkoon.

Iltapäivällä luomutomaatin taimet sekä San Marzano että Matinea pääsivät lopulliseen kasvupaikkaansa.

Siistipihan valikoimasta löytyy pyöreä hiekkalaatikko, joka sai multatäytteen ja kurkkuyrtit, kehäkukat, pensas-ja köynnöskrassit sekä ruiskukan siemenet. Laidalla voi istua ja nauttia ympäröivästä kasvusta ja tuoksuista.

"Puutarhaa pidettiin 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alkupuolella tyypillisesti naisen alueena. Puutarhassa naisen sopi tehdä mielensä mukaan, päteä ja hiukan vapautuakin - muualla sellainen ei tullut kysymykseenkään. Tehdasmiljöissä oksasaksiin ja istutuslapioon tarttui kuitenkin hämmästyttävän usein myös mies. Monen kovana pidetyn liikemiehen herkkä puoli paljastui puutarhaharrastuksen myötä: kuka löysi kiireisen elämän keskellä aina aikaa kukkien hoivaamiseen, kuka kasvatti ruusukokoelmaansa vaivoja ja rahaa säästämättä, kuka taas huolehti työntekijöidensä viihtyvyydestä kustantamalla kasarmien pihoille ruusut ja angervot."
 (Patruunan puutarha ja työmiehen kessupenkki - Tiina Koskimies)


Viimeiset laatikot saivat tänään kasvualustansa ja kohta lähes kaikki esikasvatetut taimet on istutettu.

Jora kompostori on pyörivä lämpökompostori, helppo ja mukava käyttää ympäri vuoden. Jora 400 l soveltuu useamman perheen yhteiskäyttöön ja taloyhtiöille ja nykyaikaiseen kartanopuutarhaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti