"Aivan tontin eteläisimpään päähän on suunniteltu keittiöpuutarha ja melko suurikokoinen kasvihuone. Tähän aikaan kartanoiden piti olla mahdollisimman omavaraisia, jotta ne pystyivät ruokkimaan niin oman väen kuin palkollisetkin. Myös eksoottisia kasveja kasvatettiin ja ne vaativat viileän talvehtimispaikan."

- Paul Olssonin puutarhasuunnitelmasta Hirvihaaran kartanolle 1918 -



Hyötypuutarhat ovat olleet tärkeä osa suomalaisten kartanoiden ruokataloutta keskiajoilta lähtien. Hirvihaaran kartano haluaa jälleen tarjota asiakkailleen ruokaa läheltä, omasta maasta ja luonnonmukaisesti viljeltyä.







Hyötypuutarhasta ja blogista vastaa luomupuutarhuri Suvi Lehtonen.



tiistai 6. tammikuuta 2015

Kaikki on mahdollista

Kirjoitamme viimeisiä rivejä parhaillaan uuteen kirjaamme Lavatarhuri, joka ilmestyy siis maaliskuun alussa. Lavaviljelyn mahdollisuuksista melkeinpä missä vaan julkaistaan jatkuvasti uutta tietoa. Kaupunkiviljelyhän rakentuu hyvin paljon näihin maastaeristettyhin laatikoihin, joiden elämän ylläpitoon kirjassammekin paneudumme.


Haluan jakaa tämän upean videon, jossa voi nähdä sen olevan mahdollista ja luovan mahdollisuuksia kaikille.

 Katso se tästä:



5 kommenttia:

  1. Video on varmaankin toiminut innoittajanasi tässä projektissasi. Katsoin sen. Tätä on tapahtumassa Helsingissäkin. Dodo toimii kaupunkiviljelyn airueena. Tyttäreni on mukana tuomassa maker- kulttuuria yleiseen tietoisuuteen mm. Wärk-festivaalien kautta ja Sitran uusi koulu- hankkessa.
    Onnea kirjaprojektillesi! Hankin sen heti, kun se ilmestyy.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa. Tämä blogi on ollut ihan mieleton inspiraation lähte tyypille, jolla on haaveissa normaalia isompi keittiöpuutarha. Meillä Jokelassa maa on niiiiiiiin savista, että lavat ovat olleen oikeastaan ainoa tapa aloittaa.

    VastaaPoista
  3. Lähellä ollaan Stella! Yhtä savista se on täällä Nuppulinnassakin :)

    VastaaPoista
  4. Saako tuolla Hirvihaaran puutarhassa vierailla, noin niinkuin ihan turistina ihailemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai - tervetuloa! Toukokuussa jo vihertää ja kartanon avoimet ovet sekä taimitorikin järjestetään 17.5. :)

      Poista