"Aivan tontin eteläisimpään päähän on suunniteltu keittiöpuutarha ja melko suurikokoinen kasvihuone. Tähän aikaan kartanoiden piti olla mahdollisimman omavaraisia, jotta ne pystyivät ruokkimaan niin oman väen kuin palkollisetkin. Myös eksoottisia kasveja kasvatettiin ja ne vaativat viileän talvehtimispaikan."

- Paul Olssonin puutarhasuunnitelmasta Hirvihaaran kartanolle 1918 -



Hyötypuutarhat ovat olleet tärkeä osa suomalaisten kartanoiden ruokataloutta keskiajoilta lähtien. Hirvihaaran kartano haluaa jälleen tarjota asiakkailleen ruokaa läheltä, omasta maasta ja luonnonmukaisesti viljeltyä.







Hyötypuutarhasta ja blogista vastaa luomupuutarhuri Suvi Lehtonen.



torstai 14. toukokuuta 2015

Kartanon keittiöpuutarhan taimitori


TAIMITORI HIRVIHAARAN KARTANON PUUTARHASSA 17.5.2015
SUNNUNTAINA KLO 11-15!

LUOMUTAIMIA:
mm. suklaaminttua, appelsiiniminttua, pensastomaattia, chilejä, latva-artisokkaa, lehtikaalia, purjoa, salaattifenkolia, myskikurpitsaa, paprikaa yms. ja paljon erilaisia yrttejä.
Kartanolla myös 17.5. avointen ovien päivä ja herkullinen kahvipöytä vieraille tarjolla.