"Aivan tontin eteläisimpään päähän on suunniteltu keittiöpuutarha ja melko suurikokoinen kasvihuone. Tähän aikaan kartanoiden piti olla mahdollisimman omavaraisia, jotta ne pystyivät ruokkimaan niin oman väen kuin palkollisetkin. Myös eksoottisia kasveja kasvatettiin ja ne vaativat viileän talvehtimispaikan."

- Paul Olssonin puutarhasuunnitelmasta Hirvihaaran kartanolle 1918 -



Hyötypuutarhat ovat olleet tärkeä osa suomalaisten kartanoiden ruokataloutta keskiajoilta lähtien. Hirvihaaran kartano haluaa jälleen tarjota asiakkailleen ruokaa läheltä, omasta maasta ja luonnonmukaisesti viljeltyä.







Hyötypuutarhasta ja blogista vastaa luomupuutarhuri Suvi Lehtonen.



lauantai 15. elokuuta 2015

Keittiöpuutarhan kutsuvieraat


Hirvihaaran kartanon keittiöpuutarhassa vieraili maamme tunnetuimpiin keittiömestareihin lukeutuva Antti Vahtera. Mintut taittuivat mestarin mukaan keittiöön mansikkaisen jälkiruoan seuraksi.



Antti Vahtera arvostaa aitoa lähiruokaa ja käyttää ruoanvalmistuksessa mielellään kotimaisia kauden raaka-aineksia. Keittiöpuutarhastamme nostettiin Antin kanssa meheviä varhaispunajuuria kasvisruokalautaselle. Lokakuussa Antilta ilmestyy uusi kirja Viisi vuodenaikaa, jonka pääteemana ovat ruokaklassikot ja niiden muuttuminen vuosien saatossa.



Keittiöpuutarhamme kukkaloisto kutsuu myös tärkeitä vieraita päivittäin - etenkin odotettuina lämpiminä aurinkoisina päivinä. 
Kartanon omat mehiläiset ja luonnon kimalaiset ahkeroivat nyt siellä, missä vielä kukkii. Ruiskukat, kehäkukat, apilat ja krassit ovat täynnä kutsuvieraita.
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti