"Aivan tontin eteläisimpään päähän on suunniteltu keittiöpuutarha ja melko suurikokoinen kasvihuone. Tähän aikaan kartanoiden piti olla mahdollisimman omavaraisia, jotta ne pystyivät ruokkimaan niin oman väen kuin palkollisetkin. Myös eksoottisia kasveja kasvatettiin ja ne vaativat viileän talvehtimispaikan."

- Paul Olssonin puutarhasuunnitelmasta Hirvihaaran kartanolle 1918 -



Hyötypuutarhat ovat olleet tärkeä osa suomalaisten kartanoiden ruokataloutta keskiajoilta lähtien. Hirvihaaran kartano haluaa jälleen tarjota asiakkailleen ruokaa läheltä, omasta maasta ja luonnonmukaisesti viljeltyä.







Hyötypuutarhasta ja blogista vastaa luomupuutarhuri Suvi Lehtonen.



perjantai 20. tammikuuta 2017

Sinivalkoista


Sinivalkoisia keittiöpuutarhamme kukkia kylvetään varmasti keväällä enemmän kuin aikaisemmin. Suomen 100-vuotissyntymäpäivää juhlitaan koko vuosi ja sinivalkoisuutta nähdään sekä puutarhassa että lautasilla. Syötävät kukat koristavat ainakin salaatteja, jälkiruokia ja kakkuja tulevana juhlavuonna. Tuttu sininen ruiskukka ja valkoinen juhannusruusu, siniset ja valkoiset kurkkuyrtin kukat ja valkoiset herneen kukat kruunaavat kesällä monen juhlijan suupalan herkullisessa 100-vuotisjuhlamenuussamme.


Kartanon paviljongin sinivalkoista hääjuhlaa.


Sininen hortensia ja valkoinen morsiushuntu ovat juhlavuoden teemaan sopivia näyttäviä kukkia hääjuhlan kattauksessa.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Paviljonki on ihana paikka viettää juhlia sekä kesällä että talvella.

      Poista